Minun valintani on muovikassi.

Minulle on ollut jo pitkään selvää hakeutua opiskelemaan luonnontieteiden pariin. Vaihtoehtoja oli lukuisia, mutta tekniikan soveltava lähtökohta vetosi minuun. Epäilin kuitenkin pitkään, valitsinko minulle oikean alan. Nyt tiedän valinneeni oikein. Tiedän myös, miksi innostun uudesta jauhelihapakkauksesta kauppareissulla.

Opiskelen materiaalitekniikkaa ja pääaineeni on polymeeripohjaiset materiaalit. Hyvin lyhyesti ja mutkat suoraksi vetäen opiskelen, kuinka muovista saadaan tehtyä tuotteita. Materiaalitekniikka oli ensimmäinen vaihtoehtoni yhteishaussa, koska uskoin sen olevan hyvä yhdistelmä kemiaa ja fysiikkaa. En myöskään halunnut opiskella “puhdasta” kemiaa tai fysiikkaa vaan halusin päästä soveltamaan niitä. Tosin uskoin pitkään, että tulisin opiskelemaan metalleja. Toisena vuonna tajusin, että polymeerit ovat minua varten. Aloitin myös työt tutkimusapulaisena polymeeripuolen tutkimusryhmässä, mikä vaikutti päätökseeni valita polymeerit pääaineeksi.

Mikko Koivula SE13

Tutkintoni sisältää teoriaopintojen lisäksi paljon laboratoriodemoja ja -harjoituksia. Laboratorioharjoitukset luovat mukavaa tasapainoa teoriaopintoihin ja auttavat saman tien soveltamaan opittua tietoa käytäntöön. Esimerkiksi tänä syksynä olen päässyt ottamaan itse kuvan elektronimikroskoopilla näytteestä. Oli hienoa nähdä ja kokeilla käytännössä kaikkea sitä, mitä kurssin alussa oli opetettu. Itse materiaaliominaisuuksien lisäksi meille opetetaan prosessointia. Yritysvierailut auttavat yhdistämään teoriassa opitut asiat käytäntöön, jonka lisäksi saamme paljon tietoa mahdollisista urapoluista.

DSC_0079

Innostukseni polymeereihin on vain kasvanut työkokemukseni myötä. Tutkimusapulaisena yliopistolla pääsin näkemään, kuinka tutkimusta tehdään käytännössä. Pääsin itse tekemään mittauksia, opin tulkitsemaan mittaustuloksia ja ennen kaikkea luomaan jotain uutta maailmaan. Olen ollut töissä myös laadunvalvontalaboratoriossa teollisuuden puolella. Minusta oli mahtavaa oppia, kuinka tuotteita valmistetaan isommassa mittakaavassa ja kuinka varmistetaan, että laatu pysyy tasaisena.

DSC_0090.JPG

Lähdin opiskelemaan materiaalitekniikkaa, koska tykkäsin kemiasta ja fysiikasta. Kolmen vuoden jälkeen kemia ja fysiikka ovat edelleen kivoja asioita, mutta nykyään opiskelen aivan toisesta syystä. Uskon, että minulla on mahdollisuus vaikuttaa maailmaan. Työpaikasta riippumatta tulen kehittämään ympäristöystävällisempiä ratkaisuja. Erityisesti minua kiinnostaa kehittää muovien kierrätystä tai kehittää uusia materiaaleja korvaamaan öljypohjaisia muoveja. Mitä ikinä tulenkaan tekemään työkseni, tein juuri oikean päätöksen valitessani materiaalitekniikan ja polymeerit!

(Kuvat napannut Ilkka Pääkkönen)

Tietoa kirjoittajasta

materiaalitekniikan opiskelija, teekkari Mikko
Olen Mikko ja opiskelen neljättä vuotta materiaalitekniikkaa. Materiaalitekniikan opinnot eivät aivan olleet sitä, mitä odotin Lahesta lähtiessäni. Se ei ole haitannut laisinkaan vaan avannut mieleni aivan uudenlaiselle ajattelutavalle, jossa jokainen esine on kiinnostava yksilö. Parasta opinnoissa on ihmiset. Olen tutustunut aivan huikeisiin tyyppeihin toimiessani muun muassa killan hallituksessa. Pitkät päivät kampuksella ei haittaa, koska aika kuluu kavereiden seurassa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s