Minulla oli aina kiire pois lukiosta. Kolme vuotta hujahtivat kaikki suoritusvaihde päällä, josta seurauksena olivat pikaiset valinnat opiskeltavien ja kirjoitettavien aineiden suhteen. Päädyinkin lopulta kirjoittamaan ylioppilaskirjoituksissa sekalaisen setin kaikenlaista: matematiikkaa, kemiaa, kaksi vierasta kieltä, toisen kotimaisen kielen ja niin edelleen. Selvää suunnitelmaa minulla ei ollut niin kirjoitusten kuin jatko-opiskeluidenkaan suhteen, joten valinta tehtiin jälleen yhdeltä istumalta: muutama mielenkiintoinen hakukohde, joiden lisäksi yksi varma paikka, mikäli muualla ei onnistaisi. Opiskelemaan oli päästävä.

Fysiikkaa, fysiikkaa – ja vielä vähän fysiikkaa
Hakukohteessa, johon minut valittiin, minua odotti varmasti opiskelu-urani suurin haaste: laaja fysiikka. Kun istahdin ensimmäistä kertaa luentosalin penkkiin fysiikan luennolla, en osannut aavistaakaan, millaisen haasteen eteen olin itseni asettanut. Lukiossa fysiikkaa oli tullut opiskeltua yksi pakollinen kurssi, siitäkin oli vierähtänyt jo kolmisen vuotta. Lähtötasoni oli suoraan sanottuna nolla. Tilannetta ei helpottanut se seikka, että ala, jolle päädyin, sisälsi ainoana silloisen Tampereen teknillisen yliopiston aloista laajat fysiikan perusopinnot. Käytännössä tämä tarkoitti teoreettisempia perusopintoja, jotka kestävät myös kauemmin kuin muilla aloilla.
Vaihtoehtoja oli kaksi: joko kurssit oli suoritettava, tai edessä olisi alanvaihto. Päätin yrittää ensimmäistä. Ensimmäinen vuosi kului epäluulon vallassa, vaikkakin yritin kaikkeni. Kova työ kuitenkin palkittiin ensimmäisen puolivuotisen jälkeen, jolloin läpäisin ensimmäisen kolmesta pakollisesta kurssista. Tavoitteet eivät olleet korkealla, ja toivoin, että onnistuisin pääsemään kaikista kursseista ensimmäisellä yrittämällä läpi. Sama toistui kuitenkin toisenkin kurssin kohdalla, ja lopulta puolentoista vuoden jälkeen olin suorittanut kaikki pakolliset kurssit hyväksytysti. Fiilis oli kuin voittajalla – ja voittaja oikeastaan olinkin. Olin voittanut itseni ja omat epäluuloni itseäni kohtaan.

Puurtaminen palkitaan!
Helpostihan työ ei käynyt ja puolentoista vuoden aikana opiskeluun kului satoja ja edelleen satoja tunteja. Onneksi en ole koskaan ollut luovuttajatyyppiä, vaikkakin tilanne vaikutti ajoittain epätoivoiselta, koska en osannut tehdä mitään harjoitustehtävistä yksin ilman apua. Naamani tuli vuoden aikana laskuharjoitusten ohjaajille tutuiksi, ja vappuna muiden juhliessa istuin haalarit päällä tekemässä tehtäviä kahden ohjaajan avustamana – ja onneksi istuin. Siitä olen kiitollinen itselleni.
Puolentoista vuoden jälkeen fysiikan opintojen aloittamisesta yliopistossa, läpäisin viimeisen pakollisen kurssin ja senkin oman tavoitteeni mukaan ensimmäisellä tenttikerralla. Pakollisista kursseista selviäminen sai minut innostumaan, ja päätin jatkaa fysiikan opiskelua, ja siitä on nyt tulossa sivuaineeni. Epämukavuusalueelle meneminen oli todellakin kannattanut. Olen oppinut sen, ettei kannata verrata itseään muihin, vaan asettaa omat tavoitteet ja päämäärät: tärkeää ei ole se, mikä on lähtötasosi, vaan se, kuinka paljon kehityt ja olet valmis tekemään töitä. Voin väittää oppineeni yliopisto-opiskelujeni aikana eniten fysiikkaa tuntemistani ihmisistä. Mielestäni sillä, jos millä on merkitystä.

Haluaisin kannustaa sinua kokeilemaan uusia asioita (niin kliseistä kuin se onkin) ja haastamaan itsesi. Sillä tavalla voi löytää aika siistejä uusia asioita. Mikään ei voita sitä fiilistä, kun onnistuu ylittämään itsensä. Koskaan ei voi tietää, ellei yritä!
Tietoa kirjoittajasta
