Minua on toisinaan teekkarinaisena suorastaan ärsyttänyt erilaiset keinot houkutella naisia tekniikan alalle. Kirkuvan pinkkiin puettuja workshopeja vaikkapa koodauksesta tai robotiikasta. Jostain syystä tyttöenergiaa hehkuttavat mainoslauseet saavat minut ennemmin kiusaantumaan voimaantumisen sijasta. Ihan kuin me naiset tarvitsisimme jonkun kertomaan meille, että ”hei, sinäkin voit tykätä tekniikasta!”

Sitten tajuan, että ehkä me oikeasti tarvitsemme.

Tekniikan alan ammattilaisista vain noin viidesosa on tällä hetkellä naisia, opiskelijoista reilu neljäsosa. Syitä tähän on etsitty maailman sivu: on pohdittu koulujärjestelmän ohjaavuutta, perinteisten sukupuoliroolien vaikutusta tai jotakin luontaista taipumusta, jonka mukaan miehet tyypillisemmin kiinnostuvat tekniikasta ja naiset eivät. Erilaiset tekniikan ja teollisuuden tuotteet muodostavat suurimman osuuden Suomen viennistä. Tekniikan alalla tarvitaan paljon osaajia, ja en näe mitään syytä, etteikö teknillisesti lahjakkaita naisia varmasti löytyisi enemmänkin kuin nykyinen 20-25% alan osaajista.

Viime vuosina naishakijoiden määrä tekniikan alalla on kuitenkin lähtenyt kasvuun: tällä hetkellä jo lähes 30% hakijoista on naisia. Alan naiset näkyvät, puhuvat ja tekevät enemmän julkisuudessa, korkeakoulumarkkinointi kohtaa nuoret somessa. Hypoteesini on, että epätasaisen sukupuolijakauman takana voisi pohjimmiltaan olla ollut yksi syy: ehkä moni potentiaalinen teekkarinainen ei vain tule harkinneeksi tekniikan alaa omana uravaihtoehtonaan, tai heidän mielikuvansa alasta eivät ole realistisia tai kovin houkuttelevia.

Eikä ihmekään, jos tekniikka tuntuu monesta jotenkin vaikeasti hahmotettavalta uravaihtoehdolta. Siinä missä pieni lapsikin osaa kuvailla, mitä tekevät työkseen vaikkapa opettaja, lääkäri ja kaupan myyjä, insinööriyden salat alkavat aueta meille vasta siinä vaiheessa, kun johonkin täytyisi hakea peruskoulun tai toisen asteen opintojen jälkeen. Jos silloinkaan. Diplomi-insinööri voi tehdä niin monenlaisia työtehtäviä niin monella eri alalla, että yritä siinä sitten hahmottaa, mitä sinusta tulee isona, jos päätät hakea teknilliselle alalle opiskelemaan. Itse olen alkanut vasta opintojeni edettyä ja ensimmäisten oman alan kesätyöpaikkojen myötä ymmärtää, mitä kaikkea DI voi työkseen tehdä.

Oikeastaanhan tekniikan monipuolisuus on aika siistiä! Tekniikan alan osaajana voi tehdä melkeinpä mitä vain, missä voi soveltaa luonnontieteitä ja keksiä uusia asioita, vempaimia tai ratkaisuja ongelmiin. Muutama esimerkki Tampereellakin tutkittavista aiheista: nanomateriaaleja tehokkaampiin aurinkokennoihin; laitteistoja, joilla voi mallintaa ihmiselimiä laboratorio-oloissa; kuvantunnistussovelluksia, jotka osaavat arvioida ihmisen iän. Ja lukematon määrä muita hyödyllisiä, lennokkaita, mielenkiintoisia asioita. Kuitenkin siinä kohtaa, kun kaikki ovet ovat auki ja pitäisi tehdä päätöksiä, mitä haluaisi opiskella, liian monet erilaiset vaihtoehdot voivat tuntua ahdistavilta.

On vaikea kiinnostua alasta, josta ei tiedä mitään

Oma tarinani tekniikan opiskelijaksi päätymisestä kertoo oikeastaan juuri siitä, kuinka mielikuvat opiskelualasta vaikuttavat valintoihin. Minusta ei pitänyt alun perin tulla teekkaria; en yksinkertaisesti tiennyt tekniikasta juuri mitään, enkä siksi osannut kiinnostua siitä. Mielikuvani täyttyivät konerasvaisista tehdashalleista tai tietokoneen näpyttelystä harmaassa toimistossa. Samaan aikaan haaveilin opiskelualasta, jolla voisin yhdistää kiinnostukseni biologiaan, luonnontieteisiin, ongelmanratkaisuun, uuden luomiseen ja kielitaitoon.

Onnekseni kävi kuitenkin niin, että en lukion jälkeen päässyt ensisijaiseen hakukohteeseeni. Valitsin varavaihtoehdoistani Tampereen teknillisen yliopiston, vankkoina aikeinani hakea uudelleen heti kun mahdollista. TTY:llä sain kuitenkin nähdä läheltä, mitä kaikkea hienoa tekniikan avulla voidaan tehdä, ja vasta sitten tajusin löytäneeni oman juttuni. Minusta tuli bioteekkari. Saan tehdä juuri niitä asioita, joista lukioikäisenä unelmoin, ja paljon muuta mitä en olisi osannut kuvitellakaan. Epäilyksen hetkiä on mahtunut matkalle, mutta missään kohtaa en ole harmitellut opintopolkua, jolle päädyin.

Pitääkö olla hyvä jätkä?

Koska en suunnitellut teekkariksi ryhtymistä, en tullut etukäteen myöskään uhranneeksi juuri ajatusta alan sukupuolijakaumalle. Monelle tekniikan alaa harkitsevalle naiselle se on varmasti kiinnostava kysymys: onko jotenkin erilaista opiskella ja työskennellä miesvaltaisessa yhteisössä verrattuna joihinkin muihin aloihin?

Oma kokemukseni on, että miesvaltaisuutta ei edes huomaa. Inttijuttuja ehkä joutuu välillä kuuntelemaan, mutta minun ei ole tarvinnut omaksua mitään hyvän jätkän roolia. Kaikki kelpaavat ihan omina itsenään. Meitä naisia on täällä kuitenkin oikeasti lukumäärällisesti melko paljon, vaikka prosenttiluvut tuntuvatkin pieniltä; tyttökavereita löytyy kyllä, ja vaikka omassa killassa naisia olisikin vähemmän, kursseilla, kerhotoiminnan ja tapahtumien kautta tutustuu helposti uusiin ihmisiin. Toki on otettava huomioon, että joku muu voi kokea eri tavalla. Omalla opintosuunnallani naisia ja miehiä on suurin piirtein yhtä paljon, mikä varmasti jollain tavalla vaikuttaa näkemykseeni.

Työelämässä sukupuolijakauma voi näkyä eri tavalla. On totta, että tekniikan alalla työskentelee naisia, jotka ovat kokeneet alan miesvaltaisuuden vaikuttaneen työhönsä negatiivisesti. Jokaisessa työyhteisössä ja jokaisella alalla on kuitenkin ongelmia. Toivon, ettei kukaan hylkää haavetta tekniikan alan opinnoista tämän takia. Maailma muuttuu koko ajan, juuri sen takia, että uskalletaan tehdä työtä vanhentuneiden rakenteiden purkamisen eteen.

Mielestäni velvollisuutemme on rohkeasti tavoitella unelmiamme, sekä oman itsemme vuoksi, että myös niiden, jotka tulevaisuudessa tavoittelevat niitä samoja unelmia.

Poimi tästä vinkit ja linkit alan valintaan

Kirjoitukseni lopuksi haluaisin jakaa muutaman vinkin avuksi oman ykköstoive-opintosuunnan löytämisessä monista tekniikan alan vaihtoehdoista. Voi olla, että neuvoni ovat sinulle jo entuudestaan tuttuja, mutta ainakin itselleni näistä olisi ollut rutkasti hyötyä hakuvaiheessa.

1. Etsi inspiraatiota tekniikan alan ammattilaisten tarinoista sekä uutisista!

Esim. Tekniikan Akateemiset kokosi 120-vuotisjuhlansa kunniaksi 120 alan vaikuttajan haastattelut, jotka löytyvät täältä. Entisen TTY:n Rajapinta-lehti esittelee tamperelaista tekniikan tutkimusta; se löytyy täältä. Lisäksi kannattaa tutustua tähän Teekkarilähettiläät-blogiin, Tekniikan Kutsu -blogiin sekä muiden opiskelijajärjestöjen tuottamaan materiaaliin. Usealla killalla on nettisivujen lisäksi esim. Instagram-profiili, jonne päivitetään helposti lähestyttävää sisältöä opiskelijoiden puuhista. Killat löytyvät ylioppilaskunnan sivuilta.

2. Tutustu hakukohteisiin!

Yliopiston Tule opiskelemaan -sivujen kuvausten lisäksi kannattaa tutkia opinto-opasta, josta löydät tietoa tarjolla olevista kursseista. Monien kiltojen nettisivuilla on tenttiarkistoja, joista löytyvien vanhojen tenttien avulla voit halutessasi kurkistaa, millaisia asioita kursseilla oikeasti opiskellaan. Liian syvälle tenttikysymyksiin tai kurssiluetteloihin ei kannata sukeltaa, mutta ainakin itse koen helpommaksi hahmottaa opintojen sisältöä konkreettisten esimerkkien ja kurssien aihepiirien avulla.

3. Haastattele lähipiiristäsi löytyviä insinöörejä!

Laajenna rohkeasti oman perheesi ulkopuolelle; esimerkiksi kavereidesi vanhemmista sisaruksista voisi löytyä teekkareita. Hyödynnä yliopistojen tutustumispäivät ja erilaiset opintomessut. Pallottele ja fiilistele erilaisia kiinnostavia koulutuksia kavereiden kanssa.

4. Muista, että tässä kohtaa tekemäsi valinnat eivät määritä koko loppuelämäsi suuntaa!

Jos jatko-opintojen makuun päästyäsi alkaa tuntua siltä, että ala ei kiinnostakaan, on ihan ok hakea johonkin toiseen koulutukseen. Opiskeluvalinnat kannattaa tehdä huolella, mutta virheen tekemistä ei pidä pelätä liikaa: ”väärän” alan opiskeluun käytetty aika ei missään määrin ole hukkaan heitettyä, vaan siitä saat mukaasi paljon kokemuksia, kavereita ja osaamista.

Tietoa kirjoittajasta: