Syksy on yliopistossa vuosijuhlien kulta-aikaa, minkä olet saattanut huomatakin, mikäli lähipiirissäsi on yliopisto-opiskelijoita. Vuosijuhlakausi on pullollaan säihkyviä iltapukuja, juhlapuheita sekä jopa hieman mystisiä perinteitä ja tapoja. Mitkä vuosijuhlat oikeastaan edes ovat? Voisinko minä osallistua vuosijuhliin? Päässäsi pyörii varmasti paljon kysymyksiä, joten kokosin tiiviin tietopaketin kaikesta, mitä olet halunnut tietää näistä ihastuttavista yliopistotapahtumista.

Mitkä ovat vuosijuhlat?
Yksinkertaisuudessaan vuosijuhlat, eli tuttavallisemmin vujut, ovat juhlia, joita killat järjestävät vuosittain juhlistaakseen kiltansa vanhenemista. Ne ovat oikeastaan killan synttärijuhlat! Kiltojen lisäksi monet muut tahot järjestävät vuosijuhlia, ja saatat joskus törmätä esimerkiksi kerhon tai ylioppilaskunnan vuosijuhliin. Ylioppilaskunnan vujut ovatkin vuosijuhlien kuningas.

Mitä vuosijuhlilla tehdään?
Juhlat koostuvat yleensä neljästä osasta: kokkareista, pääjuhlasta ja jatkoista, sekä lisäksi seuraavana aamupäivänä on usein sillis. Vuosijuhlien pääjuhla ovat vuotissitsit, eli kyseessä ovat akateemiset pöytäjuhlat. Ohjelmaan kuuluu siis puheita, puheita ja puheita, ja sitäkin enemmän lauluja. Ovatko juhlapuheet ja laulut oikeasti hauskaa juhlaohjelmaa? Oma mielikuvani juhlapuheesta oli aiemmin hieman kuiva, jäykkä ja tiukan asiallinen – ainakin ennen tutustumista tamperelaiseen teekkarikulttuuriin. Teekkareiden joukossa on hurjan paljon todella taitavia ja suorasanaisia puhujia ja vitsiniekkoja, joten sitseissä, eli akateemisissa pöytäjuhlissa yksi ehdottomasti hauskin asia ovat nerokkaan oivaltavat juhlapuheet. Lauluista nyt puhumattakaan! Lisäksi pääjuhlaan kuuluu oleellisesti ruokailu.

Mitkä ovat kokkarit?
Kokkarit järjestetään ennen varsinaista pääjuhlaa. Killan vuosijuhlien kokkareille osallistuvat yleensä killan hallituksen jäsenet sekä liuta kutsuvieraita, muun muassa muiden kiltojen ja kerhojen edustajia sekä laitosten edustajia. Vuosijuhlilla ovat siis toisinaan mukana juhlimassa myös luennoilta ja harjoituksista tutut kasvot. Kokkareihin kuuluu kiinteästi lahjojen antaminen, joten vuosijuhlista killalle jää hauskojen muistojen lisäksi käteen yleensä kasapäin lahjoja (jotka ovat yleensä suurikokoisia ja epäkäytännöllisiä).

Mikä on sillis?
Sillistä vietetään juhlista seuraavana aamupäivänä. Kyseessä on rento tilaisuus, jossa on tarjolla yleensä hyvää ruokaa ja juomaa. Sillis on rentoa ja mukavaa yhdessäoloa muiden vuosijuhlille osallistuneiden juhlijoiden kanssa, jonne voi saapua vaikkapa haalareissa tai muussa rennossa asussa. Sillis on vujujen viimeinen huipentuma.
Mitä vuosijuhlille kuuluu pukea?
Vuosijuhlien yleisin pukukoodi on tumma puku, joka on varmasti tuttu muista elämän juhlista, kuten häistä. Pukukoodista ei juhlissa yleensä juurikaan niuhoteta, mutta pukukoodiin jokseenkin sopiva siisti pukeutuminen kuuluu tapoihin. Naisilla näkee juhlilla niin pikkumustia kuin iltapukujakin. Jos olet epävarma, voit vaikkapa katsella kuvia edellisistä vuosijuhlista.

Tarvitsenko avecin vuosijuhlille?
Vuosijuhlille et tarvitse avecia etukäteen, mutta voit saapua paikalle myös avecin kanssa. Vaikka sinulla ei olisi avecia valmiina, juhlien järjestäjät löytävät sinulle varmasti sellaisen!
Voinko minä osallistua vuosijuhliin?
Tähän kysymykseen vastaus on hyvin yksinkertainen: voit! Kaikki ovat ehdottomasti tervetulleita juhlistamaan oman kiltansa tai suosikkikerhonsa vuosijuhlia.

Kuvat: Joonas Pulkkinen
Toivottavasti tämä teksti avasi mielessäsi pyörineitä vuosijuhliin liittyviä kysymyksiä. Kuvituksena näit tunnelmia viimeisimmiltä vuosijuhlilta, joihin olen osallistunut. Kyseessä olivat oman kiltani Hiukkasen (eli teknis-luonnontieteellisen) 29-vuotisjuhlat.
Tietoa kirjoittajasta
