Ensimmäisestä koulupäivästäni opiskelijana TTY:llä on vierähtänyt jo yli kolme vuotta. Olin päässyt opiskelemaan ympäristö- ja energiatekniikan koulutusohjelmaan, joka kuulosti mielettömän siistiltä! Olen kotoisin Jyväskylästä, joten Tampereelle opiskelemaan tullessani en tuntenut juuri ketään. Jännitti hirmuisesti, mutta ihan turhaan.
Yliopistossa ensimmäisen vuoden opiskelijoita sanotaan fukseiksi. Opiskelut alkavat yleensä elokuun puolenvälin jälkeen orientaatioviikolla. Tällä ensimmäisellä viikolla ei ole varsinaista opetusta, vaan esimerkiksi koululla kiertelyä, kurssivalintojen tekemistä, tietojärjestelmiin tutustumista sekä, kenties tärkeimpänä, ryhmäytymistä.
Ensimmäisten viikkojen aikana tärkeinä tukihenkilöinä toimivat tutorit sekä fuksivastaavat. Tutorit ohjeistavat fukseja kädestä pitäen yliopistoelämän alkutaipaleella. Fuksivastaavat taas koordinoivat tutoreita, järjestävät fukseille tapahtumia ja tutustuttavat teekkarikulttuuriin. Kaikki koulumme fuksivastaavat (niin nykyiset kuin entisetkin) roikottavat haalareissaan oikealla puolella ”ketunhäntää” merkiksi siitä, että heiltä saa koska vain tulla kysymään, jos on hätä.

Jo orientaatioviikolla pääsin hyvin tutustumaan muihin fukseihin. Orientaatioviikolla oli paljon aktiviteettia; oli bileitä, nimileikkejä, paljon naurua ja yhteisiä ruokahetkiä 🙂 Lisäksi pääsin tutustumaan uuteen kotikaupunkiini, Tampereeseen, fuksivastaavien johdolla.
Orientaatioviikon jälkeen alkoivat kurssit: matikkaa, fysiikkaa, kemiaa ja myös oman alan kursseja. Opiskelujen alussa kaikilla on samat kurssit, joten muiden fuksien kanssa tuli tehtyä yhdessä paljon kouluhommia. Myös tutorit auttoivat, jos jokin tuntui hankalalta. Tuntui, ettei minkään pulman kanssa tarvinnut jäädä yksin. Ja siltä toki tuntuu edelleen.

Ensimmäisen opiskeluvuoteni syksyn edetessä (sanotaan fuksisyksyksi) fuksiporukka tuli hyvin tutuksi erilaisten tapahtumien ansiosta. Loppuvuotta kohden myös YKIn (ympäristö- ja energiatekniikan opiskelijoiden yhteisö) vanhemmat opiskelijat tulivat tutuksi, ja tutustuminen olikin helppoa, sillä hekin olivat kiinnostuneita tutustumaan meihin fukseihin. Me ykiläiset olemme melko pieni ja hyvin tiivis porukka!
Pari kaveria samasta lukiosta aloitti TTY:llä kanssani samaan aikaan, mutta he aloittivat eri aloilla. Myöhemmin olen heidän kauttaan päässyt tutustumaan myös muiden alojen opiskelijoihin. Syksyn aikana löysin yliopistolta myös harrasteporukan, jonka kautta sain lisää kavereita. Kokonaisuudessaan fuksivuoteni oli mitä ikimuistoisin.
Fuksivuoteni top 3 ikimuistoisimmat tapahtumat:
- Teekkarikaste: Ehdottomasti kokemisen arvoinen! Fuksit kastetaan Tammerkoskeen 1.5., ja koskesta noustessaan heistä tulee teekkareita.
- FuksiWundeRunde: Tämä on syyskuun lopussa Tampereen keskustassa tapahtuva rastikierros.
- Fuksikiertoajelu: Ensimmäisten opiskeluviikkojen aikana kiertoajelu Tampereella.
Fuksivuoden keväällä tuli mahdollisuus hakea tutoriksi, ja hainkin hommaan epäröimättä. Tutorina oleminen oli todella antoisaa ja hauskaa, ja sain paljon lisää tuttavuuksia. Seuraavana vuonna pääsinkin sitten fuksivastaavaksi, ja nautin siitäkin täysin rinnoin. Minäkin kuljetan siis ketunhäntää haalareissani, saa tulla nykäisemään hännästä, kun törmätään!
