TTY:ltä on mahdollista valmistua diplomi-insinööriksi tai arkkitehdiksi. Ennen tätä opiskelijat suorittavat kuitenkin alemman korkeakoulututkinnon, kandidaatin tutkinnon. Kandidaatintutkinto on kooltaan 180 opintopistettä, mikä vastaa noin 3-4 vuoden opiskelua. Ahkerasti opiskelemalla tutkinto on kuitenkin mahdollista suorittaa nopeamminkin.
Kandidaattiopiskelu koostuu luennoista, viikkoharjoituksista ja harjoitustöistä. Joihinkin kursseihin voi kuulua myös erilaisia laboratoriotöitä. Ensimmäiseen kolmeen vuoteen mahtuu kaikenlaista uutta ja mielenkiintoista. Suurin ero aikaisempaan opiskeluun tulee varmasti olemaan opintojen vapaus, ja sen mukana tuleva vastuu. Harjoitustyöt antavat myös hyvää kokemusta työelämän tehtävistä ja ryhmässä työskentelystä.
Ensimmäisenä vuonna opiskellaan pääasiassa ns. peruskursseja, kuten matematiikkaa, kemiaa ja fysiikkaa. Vuoden edetessä perehdytään myös oman alan alkeisiin. Ensimmäisenä vuonna kursseja suoritetaan oman vuosikurssin kanssa, eli opiskelukavereina on samaan aikaan aloittaneita, samassa veneessä olevia kavereita. Itse ohjelmoin puhelinluettelon ja ledivilkuttimen, sekä syvensin lukiosta saamaani tietämystä matemaattisista aineista.

Toisen vuoden alussa saadaan esimakua oman alan sisällä erikoistumisesta pääaineiden avulla. Pääaine on se ainekokonaisuus, josta on tarkoitus tehdä myöhemmin kandidaatintyö ja joka kiinnostaa itseä eniten. Esimerkiksi tietotekniikan sisällä voi erikoistua mm. ohjelmointiin, tietokoneen toimintaan tai kuvan ja äänen käsittelyyn.
Eri pääaineista on yleensä olemassa peruskurssi, joka kannattaa käydä ennen pääainevalintaa. Tällä tavalla saa hyvän käsityksen pääaineen kiinnostavuudesta. Tänä vuonna teimme kaverini kanssa kouluprojektina mm. Speden Spelit -nopeuspelin ja NysseOsu-nimisen videopelin.
Pääaineen lisäksi pitää valita sivuaine. Sivuaine voi olla mistä tahansa TTY:llä olevasta opintosuunnasta, eli esimerkiksi sähkötekniikan opiskelijat voivat valita sivuaineensa vaikka konetekniikan vaihtoehdoista. Sivuaine on kooltaan samanlainen kuin pääaine, ja TTY:n sivuainetarjonta on monta kertaa laajempi kuin pääainetarjonta, koska monia sivuaineita ei ole tarjolla pääaineena.
Kolmas vuosi menee pää- ja sivuaineen kursseja opiskeltaessa. Kandidaatintyö myös aloitetaan (ja toivottavasti saadaan tehtyäkin) tässä vaiheessa. Aikaa riittää myös kaikenlaisten yksittäisten kurssien kokeilemiseen. Itselläni kolmannen vuoden harjoitustöihin kuuluivat uusi videopeli, kuvantunnistusohjelmia sekä tietokantoja.

Kandidaatintyö, eli kandi, on eräänlainen opinnäytetyö. Sillä näytetään, että sinulla on osaamista oman alasi termistöstä ja tekniikoista, ja että osaat kirjoittaa tieteellistä ja lähteisiin perustuvaa tekstiä. Opintojen alussa kandi voi tuntua pelottavalta, mutta kurssien edetessä tehdään vastaavia, mutta pienimuotoisempia töitä ja oikeanlaisen työntekotavan oppii melkein vahingossa. Kandin aihe on myös melko vapaasti valittavissa, ja itseä kiinnostavasta aiheesta jaksaa kirjoittaa enemmänkin.
Vaikka kandidaatintutkinto onkin rajattu melko tiukasti perusopintojen, pääaineen ja sivuaineen ympärille, koko tutkinnosta on helppo tehdä uniikki ja juuri omanlaisensa. Eri pää- ja sivuaineyhdistelmiä on valtava määrä, ja niiden sisältöön on mahdollista vaikuttaa itse. Kerron tästä kurssien valinnasta ja kokonaisuuksien luomisesta vielä enemmän myöhemmin keväällä.