Kandityöllä Brysseliin

Diplomi-insinööriopinnoissa noin kolmantena vuonna tehdään kandidaatintyö ja valmistutaan tekniikan kandidaatiksi. Kandi on ikään kuin välivaihe matkalla diplomi-insinööriksi, eikä Suomessa pelkällä kanditutkinnolla yleensä lähdetä vielä työelämään. Kandityössä harjoitellaan tieteellistä kirjoittamista, jotta sitten diplomityön alkaessa on valmis tekemään tutkimusta.

Omassa kandityössäni oli sekä kokeellinen osuus että kirjallisuuskatsaus. Kandissani vertailin kahden sellupohjaisen kuidun ominaisuuksia, ja pääsin yliopiston laboratorioon tekemään mittauksia. Kun kandiin yhdistyy teoria ja käytäntö, kokonaisuus on mielestäni todella kiinnostava. Sain valita aiheeni itse, mikä teki siitä entistäkin kiinnostavamman. Jotkut kokevat kandin työlääksi, mutta minulle se oli ehkä koko opiskeluaikojeni kiinnostavin kokonaisuus juuri siksi, että aiheen ja työtahdin sai valita itse.

Koska kandityöni käsitteli sellukuituja eli käytännössä puuta ja olin tehnyt työni hyvin, minua pyydettiin puupohjaisten tuotteiden näyttelyyn avustajaksi. Uusi puu on hanke, jossa on mukana monia eri firmoja ja yliopistojen keksintöjä. Näyttely koottiin Brysseliin Euroopan parlamenttiin, jossa se oli esillä kolme päivää. Itse vietin Brysselissä koko viikon, kun näyttely piti myös koota ja purkaa.

Kokemusta ja kontakteja

Brysselissä kokosimme ensin näyttelyn. Kaikki pöytiä myöten oli tuotu Suomesta, ja ne olivat totta kai puupohjaisia, mutta tällä kertaa aaltopahvia. Pöytä ja pahvi eivät kuulosta erityisen kestävältä yhdistelmältä, mutta ne toimivat todella hyvin! Kun kaikki 40 pöytää oli kasattu, oli tuotteiden asettelemisen vuoro. Näyttelyn kasaamiseen meni koko päivä, ja kun kaikki oli valmista, kävin pulahtamassa hotellin uima-altaassa ennen nukkumaanmenoa.

photo5809974361094990548
Näyttely valmiina

Seuraavana päivänä näyttely aukesi, ja vaikka viralliset avajaiset olivat vasta illalla, näyttely veti hyvin väkeä koko päivän. Brysselissä puhutaan ranskaa, mutta parlamentissa englanti oli onneksi vallitseva kieli. Koska tuotteita oli lähes 80, opettelemista riitti, jotta osasin kertoa kaikista asiantuntevasti. Homman tukena oli onneksi esittelytekstit ja -videot.

Avajaispäivänä paikalla oli myös yritysten edustajia, joten pyysin heitä myymään tuotteensa minulle, jotta osaisin esitellä niitä seuraavat päivät kaikille kiinnostuneille. Monet yrityksistä olivat start-upeja, joiden perustajat kertoivat keksinnöistään hyvin mielellään. Kun vielä kerroin olevani materiaalitekniikan opiskelija, sain hyvin ammattitaitoiset esittelyt ja opin myös hurjasti lisää materiaalitekniikasta. Tiesittekö, että esimerkiksi kylpyhuoneen laattoja ja rikkoutuneisiin raajoihin laitettavia tukilastoja voi tehdä puusta?

photo5809974361094990568
Puupohjainen hengittävä lasta

Avajaisissa puhujina olivat muun muassa Euroopan unionin komissaari Jyrki Katainen sekä näyttelyn Brysseliin kutsunut eurokansanedustaja Henna Virkkunen. Vaikka en politiikasta erityisen kiinnostunut olekaan, kokemus oli silti todella hieno. Rohkeuteni puhua ihmisille englanniksi kasvoi, samoin kuin usko omiin kykyihini.

Illalla avajaisten jälkeen menimme vielä yhdessä syömään koko Uusi puu -tiimin ja yritysten edustajien kanssa. Siellä minulle tarjottiin monta diplomityömahdollisuutta, koska olin vakuuttanut heidät osaamisellani ja kiinnostuksellani heidän yrityksiään kohtaan. Tämä oli minulle siis aivan mieletön tilaisuus solmia kontakteja metsäteollisuuden sekä perinteisten että uusien toimijoiden kanssa. Tavallisesti nuo kontaktointimahdollisuudet ovat sellaisia, että opiskelijoita on liikkeellä kymmeniä tai satoja samaan aikaan, jolloin erottuminen on vaikeaa.

Suosittelen tarttumaan kaikkiin kiinnostaviin tilaisuuksiin, joita eteen tulee. Kannattaa myös tehdä työnsä hyvin, koska se voi tuoda vaikka mitä mahdollisuuksia.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s