Bioneeriksi tulevaisuuden alalle

Itseäni houkutteli lukioikäisenä lääkärin ammatti, sillä tykkäsin matematiikasta, biologiasta ja kemiasta, mutta aloin kyseenalaistaa haluni työskennellä joka päivä potilaiden kanssa vastaanotolla. Olin muutamaa vuotta aiemmin vannonut itselleni, etten jatka isoveljieni perässä (diplomi-)insinööriksi, sillä opinnot ja työtehtävät kuulostivat silloin tylsiltä ja tietokoneella pönöttämiseltä. Koin myös, että en ole teknillisesti tarpeeksi lahjakas dippainssiksi.

Kun jatko-opintojen hakuaika koitti, tein laajan listan kiinnostuksen kohteistani ja aloin selata eri yliopistojen nettisivuja. Pian yllätin itseni TTY:n nettisivuilta ja huomioni kiinnitti ensimmäisenä biotekniikan opinnot. Lääketieteellisen tekniikan opinnot tuntuivat jo paperilla mielenkiintoisilta ja bioengineering-pääaineen aihepiirit olivat tuttuja lukion biologian 5. kurssilta. Olin silloin innostunut aiheesta, mutta aihepiiri jäi lääkishaaveiden alle.

Pääsin biotekniikalle vasta toisella yrittämällä, koska en panostanut ensimmäiseen hakuun tarpeeksi. Voin kuitenkin sanoa, että uusi yritys kannatti. Opinnot ovat mielenkiintoisia, ja välillä tekisi mieli vain ottaa kaikki oman alan kurssit. Tietenkin joukkoon on mahtunut paljon yleismaailmallisia (lue: välillä tylsiä) opintoja, kuten fuksimatikkaa, kemiaa ja fysiikkaa. Näitä opintoja fuksivuosi (ensimmäinen vuosi) onkin täynnä, ja monelta meinaa usko loppua kesken kaiken. Onneksi heti kättelyssä ensimmäisenä vuonna pääsee tutustumaan biotekniikan laboratoriotöihin Laboroinnin perusteet -kurssilla. Kurssilla harjoitellaan pipetointia ja edetään haastavampiin töihin, kuten elektroforeesiin ja DNA:n eristykseen.

IMG-20140922-WA0000
Labrakurssityöryhmäni ja eristämämme DNA Laboroinnin perusteet -kurssilla ja alla samalla kurssilla rakentamamme elektroforeesilaitteisto ja DNA-bandit ajettuna geelissä

 

Kurssi suoritetaan Tampereen yliopiston bioteknologian opiskelijoiden kanssa yhteistyönä, eikä se ole suinkaan ainoa laatuaan. Biotekniikalla aloittavat opiskelijat saavat opiskelu-oikeuden myös Tampereen yliopistolle, ja voimme valita vapaasti bioteknologian koulutusohjelman kursseja. TTY:llä opiskellaan enemmän (yllättäen) teknillisiä kursseja, mutta halutessaan tutkintoaan voi laajentaa laboratoriokursseilla ja syvemmälle biologiaan luotaavilla kursseilla Tampereen yliopiston puolella.

Itse suoritin kandidaatin tutkinnossani suositellun bioteknologian sivuaineen, jossa mm. käsitellään molekyylibiologiaa, perehdytään aineenvaihduntareitteihin ja pääseepä yhdellä kurssilla muokkaamaan bakteerin genomiakin. Sivuainevalinta on vapaa, ja mikäli bioteknologian aiheet eivät napostele, voi sivuaineessa keskittyä esimerkiksi turvallisuustekniikkaan tai kestävään kehitykseen. Valinta on sinun!

Biotekniikan koulutusohjelmassa on kaksi pääainetta kandidaatinohjelmassa ja kolme diplomivaiheessa. Toinen kandidaatinohjelman pääaineista, ympäristöbiotekniikan pääaine, suuntaa teolliseen biotekniikkaan, mikrobiologiaan ja synteettiseen biologiaan, joka jatkuu DI-opinnoissa Bioengineering-pääaineena. Toisesta kandi-pääaineesta, lääketieteen tekniikan pääaineesta, voi jatkaa DI-vaiheessa Biomittauksen ja -kuvantamisen tai Kudosteknologian pääaineeseen. Biomittausten- ja kuvantamisen pääaineessa pyritään mallintamaan ja kuvaamaan biologisia ilmiöitä. Kudosteknologia nojaa enemmän lääketieteeseen, ja tässä pääaineessa keskitytään vahvasti uusiin ja tutkimuksen alla oleviin lääketieteen sovelluksiin.

20151117_124532
Geenimuunneltuja bakteereita kasvatusalustalla. Sinisissä populaatioissa on epäonnistunut ja valkoisissa onnistunut geeninsiirto, whoppidoo!

Jokaista pääainetta pääsee kokeilemaan toisena opiskeluvuotena biotekniikan suuntaavissa opinnoissa. Kursseilta saa hieman hajua eri pääaineiden aihealueista ja useimmat löytävät sen oikean näiden kurssien avulla. Toisena vuonna ei enää myöskään käydä niin orjallisesti yhteisiä opintoja, vaan esimerkiksi sivu- ja pääaineen opiskelu alkaa viimeistään toisen vuoden keväänä.

Kandidaatintutkinnon kaikille yhteisien opintojen jälkeen kurssivalinnat ovat hyvinkin vapaita. Esimerkiksi biotekniikan DI-vaiheessa on vain muutama pakollinen kurssi, ja kaiken muun saa valita enemmän tai vähemmän vapaasti opintokokonaisuuksista riippuen. Muutama tuttavani on myös kääntänyt kelkkansa täysin toiseen pääaineeseen kandiksi valmistumisen jälkeen, mutta se ei ole mikään ongelma, sillä pääaineiden vaihto on hyvin sujuvaa, eikä viivästytä valmistumista merkittävästi.

Oma valintani oli opiskella kudosteknologiaa pääaineena ja bioengineering-pääaineesta muokattua sivuainetta, sillä molemmat vaikuttivat mielenkiintoisilta, enkä halunnut jättää toista pois. Kaikkea mielenkiintoista kannattaakin kokeilla, sillä ei ole olemassa vääriä polkuja ja opiskeluaikana tehdyt kokeilut voivat tulevaisuudessa osoittautua hyvinkin hedelmällisiksi.

Nyt katsoessani taaksepäin lukioikäiseen minääni, en voisi olla tyytyväisempi valinnastani. En vieläkään koe itseäni teknillisesti lahjakkaaksi, mutta olen selvinnyt opinnoissani hyvin, ja uskon pärjääväni alalla. Opintoni ovat sopiva yhdistelmä tekniikkaa, luonnontieteitä ja biologiaa, mitä en olisi voinut lääkiksessä saavuttaa. Tulevaisuuden työni tulevat olemaan supermielenkiintoisia ja pääsen rakentamaan aivan uudenlaista huomista. Ammatissani saan tehdä töitä asiaan perehtyneiden ihmisten parissa. Opintoni valmistelevat minua työskentelemään niin laboratoriossa, kuin myös erilaisissa asiantuntijatehtävissä (tämä ei varmasti kerro vielä sinulle hirveästi, mutta tätä voisivat olla esimerkiksi biotekniikkaan keskittyvien yritysten myyntitehtävät tai laadunvalvonnan tehtävät).

Biotekniikan sovellusalat ovat niin laajat, että yhteyksiä löytyy mitä erilaisimpiin aloihin: pari viikkoa sitten luin artikkelin, jossa tutkittiin rakennusten mikrobiomien yhteyttä arkkitehtuurillisiin ratkaisuihin. Hyppää mukaan kelkkaan ja tule bioneeriksi mahtavalle alalle😊

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s