Ensiaskeleet Herwoodissa

on

Vaikka ennen asuinkin Tampereen lähellä, oli Hervanta tai tuttavallisemmin Herwood minulle melko tuntematon paikka. Tiesin kauppakeskuksen olevan nimeltään Duo mutta siinä se. Kauempaa tulevat tietävät varmaan vielä vähemmän. Tuntemattomalle paikkakunnalle muuttaminen jännittää varmasti kaikkia. Kerronkin tässä blogikirjoituksessa omista ensiaskeleistani Herwoodissa. Toivottavasti ne helpottavat jännitystä tai inspiroivat kokeilemaan jotain uutta.

muutto
Muuton kaaosta.

Muutin Hervantaan heti asepalveluksen jälkeen muutaman lukiokaverini kanssa. Vaikka en asunutkaan ”yksin” sanan varsinaisessa merkityksessä, asuin kuitenkin ”omillani”, erossa perheestä. En ehkä ollut vielä aikuinen mutta ainakin jossain määrin itsenäinen. Tämä itsenäistyminen tarkoitti, että voin syödä pakastepizzoja joka aterialla! Toisaalta se tarkoitti alussa myös lukemista liesituulettimen valossa, kun emme olleet hankkineet vielä kattolamppuja.

Jonkin ajan kuluttua kyllästyin pitsoihin. Ne olivat alkaneet maistua pahvilta, ja olivathan ne melko kalliitakin. Aloin tehdä ”oikeaa” ruokaa, totesin että se on hyvää ja sen tekeminen oli helppoa. Hankin kattolamppuja ja muita kalusteita. Imuroin asunnon ilman erillistä käskyä ja palkitsin itseni itse tehdyllä makaronilaatikolla. Illalla istuin omalla sohvalla ja katselin leffoja omasta televisiosta. Jossain vaiheessa olin alkanut tehdä kävely- ja juoksulenkkejä ympäri Hervantaa, aivan vapaaehtoisesti.

suolijärvi
Talvella Suolijärven lenkkipolut muuttuvat hiihtoladuiksi ja auringonottajat tekevät tilaa talviuimareille.

Koulun alkaessa tutustuin muihin tietotekniikan fukseihin. Osan tunsin jo lukioajoilta, mutta monet olivat tulleet Tampereelle pidemmänkin matkan takaa. Kerhotoimintaan tutustumalla sain kavereita myös vanhemmista opiskelijoista ja vuosien varrella nuoremmistakin. Opiskelijatapahtumissa olen tutustunut kavereiden kavereihin. Viikonloppuisin järjestimme mökkireissuja tai elokuva-maratoneja. Joinain viikonloppuina kävin kotikotona, eli vanhempien luona, syömässä.

Koulun kerhojen ja uusien kavereiden kautta on myös helppo löytää uusia harrastuksia: yksi ystäväni ryhtyi seinäkiipeilemään, toinen liittyi purjehdusseuraan. Kolmas on muuttunut innokkaaksi kalastajaksi. Jos haluaa jatkaa vanhaa harrastustaan, ja koululta ei löydy sopivaa kerhoa, ei hätää. Mahdollisuudet harrastamiseen voivat löytyä Hervannan alueelta, tai vähintäänkin Tampereen seudulta. Täältä löytyy uimahalleja, jäähalleja, kuntosaleja, metsiä, disc-golf ratoja, harrasteseuroja ja urheiluseuroja niin uusille kuin vanhoillekin harrastajille. Itse löysin ns. ”genre-elokuvien” eli kauhu-, toiminta- ja scifi-elokuvien maailman ensimmäisenä opiskeluvuotena.

Mutta kuinkas se Tampereen keskustaan siirtyminen sitten tapahtuu? Tai jos kotikoti on jossakin kauempana? No, Tampereelta on hyvät bussi- ja junayhteydet joka suuntaan. Täältä löytyy myös Tampere-Pirkkalan lentokenttä, jos on tarvetta päästä nopeasti vähän kauemmas. Hervannasta pääsee kätevästi keskustaan valitsemalla yhden monista bussilinjoista, tai muutaman vuoden kuluttua köröttelemällä ratikan kyydissä. Omat matkani aivan Hervannan eteläpäästä keskustaan vievät puolisen tuntia, lähempänä asuvilla vielä vähemmän. Jos jotain on mahdollista tehdä tai kokea Tampereella, sinne on helppo päästä Hervannasta lyhyelläkin varoitusajalla.

IMG_20171102_124926
Hervannasta löytyy muutakin kuin harmaita kerrostaloja.

Hervannassa on kuitenkin kaikki mitä kasvava opiskelija voi toivoa. Kauppakeskus Duossa on kaikki tarvittavat ruokakaupat ja pikaruokapaikat. Koululla on mahdollisuus hammaslääkäriin ja tavalliseen lääkäriin. Parturit/kampaajat, apteekki ja kirjasto löytyvät myös. Pizzapaikkoja ja grillejä on oma melkein joka viikonpäivälle. Opiskelija- ja muutkin järjestöt järjestävät kaikenlaisia tapahtumia, kuten keikkoja, excursioita, eli opintomatkoja, sekä urheilutapahtumia.

Muuton jälkeisen hämmennyksen jälkeen asiat alkoivat selkeytyä. Tutustuin Hervantaan ja TTY:läisiin. Vietän aikaa uusien, tai nykyään kai jo vanhojen kavereideni kanssa. Tunnen Hervannan alueen paremmin kuin aikaisemman kotikuntani. Vietän aikaa niin Hervannassa kuin Tampereen keskustassakin. Pari kertaa vuodessa käyn Helsingissä harrastusten perässä. Hervanta on nykyään minulle tutumpi kuin kotikuntani. En vaihtaisi täällä viettämääni aikaa mihinkään.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s