Tulevaisuutta opiskelemaan?

Tekniikka ja sen vaikutukset ovat läsnä jokapäiväisessä elämässä. Tekniikka on ala, joka kehittyy jatkuvasti. Se luo ja soveltaa uutta sekä muuttaa maailmaa. Teknologian alan työllisyys on kasvanut Euroopassa kolme kertaa nopeammin kuin muu työllisyys viimeisen kymmenen vuoden aikana. Tekniikan alan opinnot ovat monipuolisia eikä osaaminen ole sidottu paikkaan tai kieleen. Tärkeintä on kiinnostus ja halu oppia.

_JSP9309

Tekniikan ymmärtämistä ja osaamista tarvitaan monilla aloilla. Työ on monipuolista, mielenkiintoista ja kansainvälistä. Ala työllistää todella hyvin ja uusia osaajia kaivataan. Työn sisältöön voit itse vaikuttaa valitsemalla itseäsi kiinnostavia kursseja, harjoittelupaikkoja sekä osaamista. Jo opintojen aikana pääset tutustumaan työelämän toimintaan, sillä teoriaopintojen lisäksi monet harjoitustyöt tehdään yhteistyössä oikeiden yritysten ongelmien kanssa.

_MG_7565

Menestyminen perustuu osaamiseen ja sen kehittämiseen. Diplomi-insinöörin tutkinnolla sinulle avautuvat globaalin maailman työmahdollisuudet. Insinöörialat pohjautuvat aina luonnontieteisiin ja suorittamalla tutkinnon TTY:llä, hankit itsellesi kansainvälisesti relevantin ja tunnistettavan tutkinnon. Meitä on moneksi ja se on rikkaus, myös tulevaisuuden kannalta. On varmaa, että tekniikan osaajia tarvitaan nyt ja tulevaisuudessa.

2017-03-12 (7)

Opintojen lisäksi TTY:llä sinulle avautuvat monet muutkin ovet, sillä parasta TTY:llä ovat mahdollisuudet. Kampukselta löytyvät puitteet monelle menijälle ja tekijälle. Jokaisen ei tarvitse tykätä samoista asioista. Sen ansiosta kukin saa itse täällä kerätä ympärilleen asioita, jotka kiinnostavat. Lähtökohtana on, että valinnanvaraa löytyy ammattiainekerhoista kiltatoimintaan ja harrastekerhoista ylioppilaskuntaan. Toimintaa ja tekemistä on kellon ympäri ja vuoden jokaiselle päivälle. TTY:llä on todella kattavat opiskelutilat ja harrastusmahdollisuudet, yhtenäisen kampuksen avulla muihin tutustuminen on helppoa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s