Lukiosta yliopistoon siirtymiseen liittyy paljon uutta ja yllättävää. Yksi asia yllätti minut kuitenkin salakavalasti, mutta onneksi positiivisella tavalla: yliopistossa opiskelu tuntui jotenkin rennommalta. Veikkaan tämän johtuvan yliopisto-opiskelun joustavuudesta verrattuna lukioon. Siinä missä lukiossa annettiin käteen täyteen ahdettu lukujärjestys ja päivän jälkeen oli vielä kasa kotitehtäviä väsättävänä, yliopistossa on enemmän vapautta niin kurssivalinnoissa kuin kurssien sisällä luennoilla käymisen, harjoitusten ajankohdan tai harjoitusryhmien kokoontumisen suhteen. Harva luento on nimittäin pakollinen, harjoituksille on usein vaihtoehtoisia aikoja ja muiden opiskelijoiden kanssa aikatauluista on helppo neuvotella.

Tämä vapaus tuo aivan erilaista joustavuutta myös vapaa-ajan tekemiseen. Keskelle päivää on mahdollista järjestää aikaa esim. omenoiden poimimiselle kotisiiderin tekoa varten tai vaikka useampikin kokonainen päivä pidennetyn viikonlopun mittaista matkaa varten. Toki liiallinen opiskelun välttely puraisee aina lopulta takaisin, mutta parhaimmillaan tämä joustavuus pystyy keventämään sitä, millaisena opiskelun työtaakan kokee.

Vapauden kanssa tulee aina vastuu, ja ajankäytön hallinta onkin yksi oleellisimmista opiskelutaidoista yliopistossa. Opiskelijat tippuvat harvoin kursseilta pois vajavaisten kykyjen takia, sen sijaan elämän- ja ajanhallinnan ongelmat aiheuttavat monilla viivästystä opinnoissa. Näiden oheistaitojen kehittäminen opiskeluvaiheessa on kuitenkin erittäin tärkeää valmistautumista työelämän vastuunkantoon, johon suurin osa diplomi-insinööreistä ja arkkitehdeista päätyy.

Joustava vapaa-aika ei myöskään mene TTY:llä peukaloiden pyörittelyksi. Ylioppilaskunnalla on yli 70 järjestäytynyttä alayhdistystä, joiden toimintaan voi hypätä mukaan, jos tekemisenpuute iskee. Ammattiainekerhojen (esim. elektroniikkaa, ympäristötekniikkaa tai rakennesuunnittelua), liikuntakerhojen (esim. suunnistusta, jääkiekkoa tai judoa), kansainvälisten kerhojen (joiden kautta voi päätyä esim. työharjoitteluun ulkomaille) ja yleisten harrastekerhojen (esim. musiikkia, pelaamista tai viinin maistelua) lisäksi on vielä olemassa kunkin alan omat killat ja niiden toiminta. Nämä ovat myös kriittisiä väyliä ulkopaikkakuntalaisille fukseille uusien kaveripiirien muodostamista varten. Harva asia tutustuttaa ihmisiä toisiinsa yhtä nopeasti kuin yhteinen harrastus tai kiinnostuksen kohde.

Monipuolinen yhdistystoiminta on mahdollista juuri opiskeluvaiheessa, kun ei ole vielä tiukkoja sitoumuksia tai älytöntä kiirettä. Voin suositella kaikille myös kerhotoiminnan hallituspuolta. Yhdistyksen pyörittämisestä saa laajoja kaveriverkostoja ja valtavasti kokemusta niin arkielämää kuin tulevaa työuraa ajatellen. Vastaan tulee mm. tilinpäätösten ja budjettien pyörittelyä, toiminnan järjestämistä ja kokouskäytäntöjä.

Vaikka alayhdistyksiin voivat kuulua vain ylioppilaskunnan jäsenet eli opiskelijat, ei ole harvinaista nähdä jo valmistuneita vanhoja jäseniä kerhojen saunailloissa ja isommissa tapahtumissa. Kerhotoiminnan kautta voi päätyä myös laajempiin Tampereen harrastajapiireihin kyseisen harrastuksen osalta, esim. järjestämään Tampereen tai jopa Pohjoismaiden suurimpia tapahtumia kaikenkarvaisen yhteisöporukan voimin. Näin valmistuminenkaan ei tiputa pohjaa harrastuksilta, jotka ovat kulkeneet luonnollisen kehityskaaren opiskelujen rinnalla.